5.7.2011

#007

Olimme eilen niin väsyneitä ettemme jaksaneet kirjoittaa tekemisistämme mitään, anteeksi!

Eilen oli suunnitelmissa käydä Shinjukussa pyörimässä. Aluksi päädyimmekin sinne ja löysimme Hanazono-pyhätön, josta otimme kuvia. Voisi kyllä todeta, että me todellakin pyörimme ilman mitään tiettyä suuntaa sinne tänne ja tuon pyhätönkin löysimme aivan sattumalta!

Lopulta meille tuli Shinjukussa niin kuuma, että olimme läkähtyä, ja päätimme suunnata takaisin juna-asemalle ja matkata Tokyo Domelle (katselimme karttaa ja katseemme osui siihen ja päätimme, että hei, käydään siellä).


Mörkö-kivi D8














Matka Domelle sujui varsin mallikkaasti (rupean olemaan jo melko pro noiden junien kanssa) ja Tokyo Dome Cityn sisäänkäyntikin oli helppo löytää. Kiersimme Domen ulkoa päin ympäri ja huomasin siinä matkan varrella hassuja kiviä, joihin oltiin kaiverrettu erilaisia naamoja!
       Tokyo Domen lisäksi olimme päättäneet käydä katsastamassa aivan sen vieressä olevaa puistoa, Koishikawa Korakuen Gardensia. Aluksi emme meinanneet löytää puiston sisäänkäyntiä, mutta vähän aikaa aidan viertä kuljettuamme löytyi sekin!

Aura posettaa oranssilla sillalla :3
Sisäänpääsy puistoon maksoi  300 jeniä eli ei juuri ollenkaan.Puisto oli erittäin kaunis ja otimme sieltä paljon kuvia. Paikan kauneuden ja hienon lammen yms. lisäksi puisto oli kiva, koska siellä oli VARJOISAA. Puita oli niin valtavasti, että ne varjostivat ihanasti ja ei sitten ollut niin kuuma.










Puiston jälkeen päätimme lähteä kotiin. Koenjista etsimme ruokapaikkaa ja löysimmekin melko läheltä Koenjin asemaa kadun varrella olevan ruokapaikan, josta tilasimme kumpainenkin okonomiyakit. Otimme ne mukaamme ja söimme ne sitten täällä kämpässämme. Loppupäivän lahnailimme vain emmekä tehneet oikeastaan mitään.





~♥~


Tänään lähdimme Odaibaan katsomaan Fuji-TV:n "päärakennusta". Matkan aikana ihastelimme korkeita rakennuksia ja merta. Onnistuimme bongaamaan myös uimarannan ja aiommekin mennä joku päivä sinne uimaan!
Hachitama-pallo

"Fuji-TV:llä" katselimme yhden kaupan läpi (minä bongailin lähinnä One Piece -tavaroita, mutta ainakin toistaiseksi ne jäivät kaupan hyllylle) ja kävimme Hachi tamassa, näköalatornin tapaisessa "pallurassa" katselemassa maisemia ja kuvailemassa. Näköalat olivat varsin hienot ja kyllä hieman heikottikin, kun olimme niin korkealla (kyseessä oli siis kerros n:o 25)!

Aura + VS Arashi
Hachitaman jälkeen katselemassa viidennessä kerroksessa valokuvauspaikkaa (? en ole aivan varma paikasta, koko Fuji-TV:n rakennus oli niin hämmentävä eikä missään ollut englanninkielisiä tekstejä), jossa löysimme Auran kanssa VS ARASHI -SEINÄN! Aura oli siitä aivan innoissaan. Katselimme myös hienosti ninjaillen verhojen raoista kuvausstudioita (tottakai aivan sallittua!).

Fuji-TV:n jälkeen menimme aivan rakennuksen läheisyydessä olleeseen kauppakeskukseen, Aqua Cityyn. Kiertelimme sen pintapuolisesti läpi ja katselimme kauppoja. Löysimme Aqua Citystä Disney Storen, josta Aura osti itselleen Tiku ja Taku -pikkupyyhkeen. Minun näköpiiriini osui wanhanaikaisen näköinen Mikki Hiiri -pehmolelu. Mikki Hiiri olisi jäänyt kaupan hyllylle, mutta se oli puoleen hintaan, aivan kuten Auran pyyhekin.

Aqua Cityn jälkeen suuntasimme toiseen kauppakeskukseen, Palette Towniin! Se oli vastakkaiseen suuntaan Fuji-TV:ltä. Siellä emme oikeastaan uskaltautuneet mennä mihinkään kauppaan, sillä siellä oli tarjolla vain merkkivaateliikkeitä ja ne olisivat varmasti maksaneet aivan liikaa!

Huomasimme kuitenkin yhden söpöilykrääsä-liikkeen, jossa käväisimme. Siellä oli kaikkea Hello Kittyistä Totoroihin. Söpöily-liikettä vastapäätä oli kahvila, jossa söimme juustokakut. Oli oikein hyvää! :3


Palette Townista matkasimme takaisin kotiin. Meillä oli tarkoituksena viedä pyykit pesuun Coin Laundryyn, mutta se oli jo mennyt kiinni, joten turvauduimme nyrkkipyykkäykseen! Nyt on Auralla valkoinen mekko käytettävissä huomiselle, sillä aiomme mennä Shibuyaan ostamaan Arashin uusimman levyn. Aamulla odottaa siis erittäin aikainen herätys.

-Milja

Lopuksi vielä yksi kuva minustakin:

posettelemassa Nakanon juna-asemalla 

2 kommenttia: